Vuoden 2014 snookerin maailmanmestaruusfinaali esitteli kaksi täysin erilaista pelaajatyyppiä: räjähtävä ja luonnonlahjakas Ronnie O’Sullivan vastaan tarkka ja laskelmoiva Mark Selby. O’Sullivan oli viidesti mestaruuden voittanut supertähti, joka tunnettiin nopeasta pelityylistään ja vaikuttavista sarjoistaan. Selby sen sijaan oli rakentanut maineensa kurinalaisuudella ja taktisuudella. Ennen ottelua lähes kaikki pitivät O’Sullivania ylivoimaisena suosikkina, mutta Selbyllä oli erilainen suunnitelma. Hän tiesi, että paras mahdollisuus voittoon ei olisi kilpailla vauhdissa, vaan hallita tempoa ja tuhota vastustajan rytmi. Finaali aseteltiin neljään pitkään sessioon, ja Selby käytti jokaisen niistä rakentaakseen painetta hitaasti mutta varmasti. Hänen lähestymistapansa oli kuin pitkän kaavan kautta pelattua shakkia—strategista, harkittua ja psykologisesti kuluttavaa. Selby ei antanut O’Sullivanille mahdollisuutta mukautua tuttuun pelityyliinsä, vaan otti kontrollin omiin käsiinsä heti alusta lähtien. Tämä asetelma loi pohjan yhdelle snookerin historian suurimmista yllätyksistä ja taktisesti nerokkaimmista esityksistä, joka jätti jäljen lajin historiaan ja määritteli Selbyn uran seuraavaa vaihetta.
O’Sullivan aloitti finaalin juuri niin vahvasti kuin odotettiin, ja otti nopeasti 10–5 johdon. Näytti siltä, että ottelu oli ratkeamassa ennen kuin Selby ehti kunnolla mukaan peliin. Mutta toisen päivän aikana kaikki muuttui. Selby ei hätkähtänyt takamatkasta, vaan ryhtyi hitaasti rakentamaan omaa peliään, käyttäen pitkiä turvalyöntejä ja harkittuja taukoja. Tämä alkoi vaikuttaa O’Sullivaniin, jonka peli perustuu usein vaistoon ja nopeaan tempoon. Selbyn tarkoituksena oli pysäyttää tuo rytmi—ja hän onnistui siinä täydellisesti. Hän voitti peräkkäisiä kehyksiä, ja mitä enemmän hän sai kontrollia, sitä enemmän O’Sullivanin itsevarmuus alkoi rakoilla. Yleisö näki selvästi, kuinka asetelmat vaihtuivat: alkuperäisestä hallitsijasta tuli puolustaja, ja altavastaaja Selbystä tuli pelin tempoa määräävä voima. Psykologinen peli oli käynnissä, ja Selby alkoi pelata paitsi kehyksittäin myös mielentasolla. Tämä ottelu ei enää ollut pelkkä kilpailu taidoista, vaan taistelu hermoista, kontrollista ja taktisesta älykkyydestä, jonka Selby alkoi hallita suvereenisti.
Selbyn pelissä ei ollut kyse loistokkaista lyönneistä vaan hallitusta kärsivällisyydestä ja äärimmäisestä täsmällisyydestä. Hän käytti jokaisen mahdollisuuden pakottaakseen O’Sullivanin epämukavuusalueelle. Jokainen turvalyönti oli kuin kirurgin veitsellä leikattu, tarkka ja tarkoituksellinen. O’Sullivan, joka oli tottunut nopeatempoiseen ja vaistomaiseen pelaamiseen, joutui jatkuvasti punnitsemaan riskejään, eikä päässyt rakentamaan luontevia sarjoja. Selby teki ottelusta väsyttävän maratonin, jossa edettiin kehys kerrallaan, usein pitkien taistojen kautta. Jokainen kehys oli taktinen taistelu, jossa Selby voitti kenties enemmän henkisesti kuin pisteellisesti. Tämä ei ollut näyttävää snookeria tavanomaisessa mielessä, mutta se oli mestarillista. Selby pelasi peliä kuin isokokoista palapeliä, jossa jokainen lyönti oli askel kohti suurempaa suunnitelmaa. Hän ei antanut O’Sullivanille edes mahdollisuutta pelata omilla vahvuuksillaan. Se oli kurinalaisuutta, pelinlukutaitoa ja hermojen hallintaa parhaimmillaan, ja se määritti uudelleen, miten snookeria voi voittaa ilman loistoa—vain äärimmäisellä keskittymisellä ja kontrollilla.
Selby voitti lopulta ottelun numeroin 18–14 ja kruunattiin ensimmäistä kertaa maailmanmestariksi. Tämä voitto ei ollut vain tulos – se oli laajamittainen julistus siitä, että älykäs, strateginen peli voi voittaa nopeuden ja luonnonlahjakkuuden. O’Sullivanin kaltaisen pelaajan voittaminen ei ollut sattumaa, vaan seurausta täydellisesti toteutetusta suunnitelmasta. Selby käytti omaa vahvuuttaan – henkistä kestävyyttä, kurinalaisuutta ja taktista nerokkuutta – horjuttaakseen koko vastustajansa pelirakenteen. Tämä ottelu nosti hänen arvostuksensa uudelle tasolle. Hänestä ei enää puhuttu vain yhtenä sitkeänä pelaajana, vaan modernin snookerin mestarina, joka pystyy voittamaan suurimmat nimet älyllä ja vakaudella. Fanit ja asiantuntijat viittaavat yhä tähän otteluun esimerkkinä siitä, kuinka snookeri voi olla psykologinen laji siinä missä fyysinenkin. Selbyn voitto toi kunnioitusta sellaiselle pelityylille, jota usein vähäteltiin tylsänä. Hän todisti, että mestaruuksia voitetaan paitsi taidoilla myös aivoilla, ja hänen esityksensä jää historiaan yhtenä taktisesti täydellisimmistä finaaleista koskaan.