Vuoden 2006 Masters-finaali toi yhteen kaksi snookerin jättiläistä: Ronnie O’Sullivanin, joka tunnettiin uskomattomasta nopeudestaan ja pussitustarkkuudestaan, sekä John Higginsin, jonka vahvuus oli taktinen älykkyys ja henkinen kestävyys. Ottelu pelattiin legendaarisessa Alexandra Palacessa, ja alusta asti O’Sullivan näytti olevan hallinnassa. Hän pelasi vauhdikkaasti, dominoi kehykset ja karkasi nopeasti 6–2 johtoon. Monien mielestä ottelu oli käytännössä jo ratkennut. O’Sullivan näytti etenevän voittoon rutiinilla, ja Higgins vaikutti hetkellisesti jäävän hänen varjoonsa. Yleisö, media ja jopa osa asiantuntijoista oli jo alkanut nostaa maljaa O’Sullivanin voitolle. Mutta Higgins ei ollut tullut paikalle antautuakseen. Hänen ilmeensä ei muuttunut, eikä hänen keskittymisensä horjunut. Hän odotti oikeaa hetkeä, oikeaa mahdollisuutta kääntää kurssi. Finaali oli kaukana ohi, ja mestarin vaisto alkoi herätä juuri, kun näytti siltä, ettei paluulle ollut enää sijaa. Tästä alkoi yksi snookerhistorian merkittävimmistä käänteistä, joka osoitti, että peli ei ole koskaan ohi ennen viimeistä lyöntiä.
Higgins aloitti paluunsa iltasessiossa hiljaisella mutta päättäväisellä itseluottamuksella. Hän hidasti pelin tempoa, pakotti O’Sullivanin pois mukavuusalueelta ja alkoi ottaa kehyksiä yksi kerrallaan takaisin. Jokainen lyönti oli harkittu, jokainen liike kertoi kokemuksesta. Vaikka hänen pussituksensa olivat tehokkaita, vielä merkittävämpää oli hänen mielenlujuutensa. O’Sullivanin otteessa alkoi näkyä hermostuneisuutta, ja Higgins käytti tilaisuudet armotta hyväkseen. Kehys kehysten jälkeen peli tasoittui, ja kun yleisö alkoi ymmärtää, mitä oli tapahtumassa, tunnelma tiivistyi lähes käsinkosketeltavaksi. Psykologinen asetelma oli kääntynyt: nyt O’Sullivan oli se, joka joutui vastaamaan painetta vastaan, ja Higgins se, joka kontrolloi peliä. Paluu ei ollut sattuman tulosta vaan seurausta systemaattisesta mielenhallinnasta ja pelin rytmittämisestä. Se ei ollut pelkkä tekninen taidonnäyte, vaan esimerkki siitä, miten henkinen vahvuus voi murtaa jopa maailman parhaan pelaajan dominoivan otteen.
Higgins ei vain ratsastanut momentumin aallolla – hän rakensi sen itse alusta loppuun. Hänen lyöntivalintansa muuttuivat kirurgisen tarkaksi, ja hän käytti jokaisen O’Sullivanin virheen hyväkseen täsmällisesti. Hyökkäyksen ja puolustuksen tasapaino oli mestarillinen: Higgins piti vastustajan epätasapainossa jatkuvalla paineella. Hänen turvalyöntinsä pakottivat O’Sullivanin tekemään virheitä, ja näitä virheitä Higgins hyödynsi kylmäpäisesti. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä varmemmaksi Higgins kävi. Jokainen kehys lisäsi hänen itseluottamustaan ja vei O’Sullivanin kauemmas mukavuusalueeltaan. Ottelusta tuli esitys kärsivällisyydestä, analyyttisyydestä ja keskittymiskyvystä. Higgins näytti, että peliä ei voiteta vain taidolla, vaan älyllä ja sisulla. Tämä ei ollut pelkästään snookerin huippuhetki, vaan myös mestarikurssi siitä, miten kokemus ja suunnitelmallisuus voivat muuttaa ottelun kulun täysin. Hänen pelinsä oli esimerkki täydellisestä kontrollista – sekä pöydällä että mielen tasolla. Se oli todellinen mestarin suoritus, joka ansaitsee paikkansa snookerin historiankirjoissa.
Higginsin paluu huipentui uskomattomaan 10–9 voittoon – tulokseen, jota kukaan ei osannut odottaa O’Sullivanin alkujohdon jälkeen. Tämä ei ollut vain dramaattinen ottelu, vaan inspiroiva tarina voitosta vaikeuksien keskellä. Finaali muistutti koko lajiyhteisöä siitä, kuinka tärkeää ovat kärsivällisyys, usko omaan tekemiseen ja horjumaton keskittyminen paineen alla. Higginsin esitys toimii edelleen vertailukohtana kaikille pelaajille, jotka kohtaavat vaikeuksia suurissa otteluissa. Hänen kykynsä nousta tappioasemasta voittoon maailman kovinta vastustajaa vastaan teki hänestä yhden lajin suurimmista taistelijoista. Voitto ei ollut vain pokaali—se oli todiste siitä, että strategia, älykkyys ja itseluottamus voivat yhdessä voittaa jopa ylivoimaiselta näyttävän vastustajan. Fanien sydämiin jäi muisto yhdestä snookerin historian parhaista finaaleista ja yhdestä uran kannalta merkittävimmästä hetkestä. Tämä voitto ei ainoastaan määrittänyt Higginsin mestaruutta, vaan siitä tuli inspiraatio koko snookermaailmalle ja oppitunti siitä, miten mentaalinen vahvuus voi kääntää mahdottoman mahdolliseksi.